Taloushallinnon toimintaympäristö ja osaamistarpeet muuttuvat radikaalisti. Uuden ammattiosaamisen lisäksi korostuvat työelämätaidot. Tekoälynkin vaikutuksesta systeeminen osaaminen eli kokonaisuuksien hallinta sekä oman oppimisen ja ajattelun taidot tulevat yhä tärkeämmiksi. Taloushallinnon asiantuntijatyö integroituu yhä syvemmin liiketoimintaan. Muutosten laajuutta, yhtäaikaisuutta ja merkitystä on vaikea nähdä, ellei johto ole ajan tasalla niiden vaikutuksista.

Työyhteisön aikaansaavuus ja samalla työtyytyväisyys kasvavat, kun oivallamme, että
- vaikuttava oppiminen on paljon muutakin kuin koulutuksia,
- valtaosin opimme työssämme, toisiltamme ja yhdessä oppien,
- oppimista pitää myös johtaa,
- oppimisen on nivouduttava sekä arkeen että organisaation tavoitteisiin ja
- oppimiseen on varattava riittävästi aikaa – mikään tieto ei muutu oppimiseksi itsestään.
Taloushallinnon yrityskohtaiset koulutukset
Ajantieto toteuttaa yrityskohtaisia taloushallinnon koulutuksia, jotka rakentuvat organisaationne todellisten kysymysten ja ajankohtaisten muutosten ympärille. Koulutukset rakentavat yhteistä ymmärrystä, vähentävät virhetulkintoja ja tukevat sujuvaa yhteistyötä liiketoiminnan kanssa
Tavoitteena ei ole pelkkä tiedon jakaminen, vaan relevantti oppiminen, joka näkyy arjessa yhtenäisinä tulkintoina, ennakointikykynä sekä varmuutena.

Mitä koulutuspalvelut ovat käytännössä?
Yrityskohtainen toteutus voi olla tiimin yhteinen koulutus, syventävä asiantuntijasparraus, valmennus tai valmennuskokonaisuus. Toteutukset voivat olla etänä tai läsnä, sen mukaan, mikä palvelee teitä parhaiten. Toteutusten perustaa ovat ajankohtainen ja tuleva lainsäädäntö, viranomaisohjeet ja käytännön esimerkit, myös teidän omasta toimintaympäristöstänne. Koulutuksesta syntyy räätälöity materiaali ja sovittaessa tallenne, jota voi hyödyntää myöhemmin perehdytyksessä ja ohjeistusten päivittämisessä.

Kenelle koulutukset sopivat?
Koulutuspalvelut on suunnattu organisaatioille, joissa taloushallinnon, palkkahallinnon tai controller‑toiminnon osaaminen halutaan pitää aidosti ajan tasalla ja liiketoimintaa tukevana. Erityisen hyvin se palvelee tiimejä, joissa oppimista halutaan kehittää suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, eikä vain reagoida yksittäisiin muutoksiin tai pakollisiin koulutustarpeisiin.

Asiantuntijat ja näkökulma
Ajantiedolla on laaja huippuasiantuntijoiden kouluttajaverkosto. Kouluttajat valitaan aina aiheen ja tarpeen mukaan. Yhteistä heille on vahva käytännön kokemus ja ajantasainen asiantuntijanäkemys. Koulutuksen aikana on mahdollista kysyä asiantuntijalta tarkentavia kysymyksiä ja hyödyntää asiantuntijan perehtyneisyyttä myös tuleviin muutoksiin. Käytettävissä on aina viimeisin ja ajankohtaisin tieto.

Esimerkkejä koulutusteemoista
Yrityskohtaiset koulutukset voivat käsitellä esimerkiksi taloushallinnon ajankohtaisia muutoksia, syventäviä arvonlisäverotuksen tai palkkahallinnon verokysymyksiä, controller‑roolin kehittämistä tai taloushallinnon tulevaisuuden osaamistarpeita. Tarjoamme myös työpajoja, joissa tarkastellaan taloushallinnon roolia ja neuvontaosaamista pidemmällä aikavälillä sekä valmennuksia oppimisen vaikuttavuuden ja mittaamisen kehittämiseen. Lisäksi tarjolla on henkilökohtaista, luottamuksellista sparrausta asiantuntijoille ja esihenkilöille aina johtoryhmien tarpeisiin asti.

Taloushallinnon kehittämispalvelut
Seuraavassa on esimerkkejä kehittämispalveluistamme. Niissä yhdistyy Ajantiedon pitkä taloushallinnon kokemus ja strategisen oppimisen edelläkävijyys.
Taloushallinnon tulevaisuus –työpaja
Työpajassa katsomme eteenpäin ja teemme näkyväksi ne muutokset, jotka muovaavat taloushallinnon työtä seuraavina vuosina.
Reaaliaikainen ja rakenteinen data, standardit, kestävyystietojen liikkuminen, digitaalinen ALV-raportointi, viranomaisraportoinnin automatisoituminen ja digitaaliset yrityslompakot muuttavat perusteellisesti tapaa, jolla taloustietoa tuotetaan, siirretään, hyödynnetään ja valvotaan sähköisesti.
Muutosten mittakaava pakottaa jokaisen taloustiimin kysymään: mikä on roolimme jatkossa? Työpaja auttaa tunnistamaan muutoksen suunnan, ymmärtämään sen vaikutukset ja hahmottamaan, missä taloushallinnon arvo syntyy tulevaisuudessa, mikä on uusi ammatti-identiteetti ja rooli.

Herättelevä tiimivalmennus
Valmennus avartaa oman toiminnan ja mahdollisuuksien yhteistä ymmärrystä. Osallistujat saavat työkaluja, joilla tiimi voi vahvistaa oppimisen johtamistaan ja tavoitteidensa saavuttamista.
Valmennuksen teemoja ovat:
- toimintaympäristön muutokset ja oman organisaation odotukset,
- tiimin nykyinen rooli ja tehtävät omassa organisaatiossa ja liiketoiminnan tukena,
- tiimin sisäinen yhteistyö ja yhteishenki,
- johtamisen ja autonomian tasapaino,
- tiimin oppimiskyky ja piilopotentiaalin tunnistaminen,
- ulkoiset ja sisäiset uudistumistarpeet,
- strateginen oppiminen muutoksen varmistajana.

Taloushallinnon neuvontaosaaminen
Neuvontaosaaminen on taloustiimin vaikuttavuuden keskeinen kyvykkyys. Sen tavoitteena on omalle yritykselle arvokas sekä tekijälle merkityksellinen ja vaikuttava toiminta. Tämä edellyttää taloushallinnon asiantuntijan osaamisen ja roolin uudistamista, johon kuuluu asiakasläheisyys, ihmisten luonteva kohtaaminen, kyky esittää oikeita kysymyksiä sekä kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa yhteinen oppiminen.

Oppimisen arvo ja mittaaminen -valmennus
Oppiminen ei ole irrallinen ilmiö, vaan toimintaa, jolla on vaikutuksia ja jota voidaan mitata. Tässä valmennuksessa tutustumme oppimisen mittaamisen keskeisiin menetelmiin ja käytäntöihin sekä siihen, miten oppiminen kytkeytyy organisaation tavoitteisiin ja päätöksentekoon.
Valmennuksessa tarkastellaan syiden ja seurausten systeemisiä yhteyksiä, oppimisen välittömiä ja viivästyneitä vaikutuksia, laadullisen ja määrällisen mittaamisen mahdollisuuksia. Oppimista lähestytään investointina, jonka tuottoa voidaan seurata oppimiskirjanpidon ja tarkoituksenmukaisten mittareiden avulla. Valmennus antaa eväitä oppimisen keskeisen (KPI) mittariston ja indeksin rakentamiseen.

Henkilökohtainen sparraus
Sparraus tarkoittaa luottamuksellista ja avoimeen dialogiin perustuvaa keskustelua. Tavoitteena on tunnistaa omaa työtä, uraa ja oppimista edistäviä keinoja. Sparrauksessa pohdimme kokemuksia, testaamme ajatuksia ja tulevaisuuden etenemissuuntia sekä saamme uusia oivalluksia. Sparraukset vahvistavat henkilökohtaisia valmiuksia ja kyvykkyyksiä.

Näin etenemme
- Aloitamme lyhyellä alkukartoituksella, jossa täsmennämme tavoitteet ja tarpeet.
- Laadimme ehdotuksen sisällöstä, asiantuntijoista ja toteutustavasta.
- Huolehdimme tarvittaessa käytännön järjestelyistä ja tekniikasta, jotta te voitte keskittyä
olennaiseen eli oppimiseen.
Ota yhteyttä. Rakennetaan kokonaisuus, josta on hyötyä nyt ja pitkälle eteenpäin.eisiinne soveltuvan tarjouksen.
