Innostutaan oppimisesta on ollut tunnuksemme jo parin vuoden ajan. Innostuksen ja oppimisen kanssa olemme tosissamme. Hyvästä syystä.
Mitä innostus on ja mitä hyötyä siitä on?
Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen mainitsevat uutuuskirjansa esittelyssä innostuksen lähteiksi ilon, yhteyden toisiin ihmisiin ja arvostuksen. Innostuksen he näkevät onnistumisen ja hyvinvoinnin edellytyksenä. Innostus tekee elämästä mielenkiintoisempaa ja luovempaa. Se tukee hyvinvointia ja jaksamista.
Anna Vehviläinen on pohtinut innostuksen luonnetta blogissaan. Se ei ole posket punottavaa riehakkuutta vaan vakuuttuneisuutta asiasta. Innostus ei ole tunnetila vaan suhde asiaan. Siihen liittyy asian arvokkaana pitäminen ja sitoutuminen. Innostusta kuvaa myös uteliaisuus ja hyväksyvä vuorovaikutus. Innostus on matkaa kohti uteliaisuuden kohdetta. Siihen liittyy vilpitön ihmetys ja kysyvä mieli.
Esitettyjen ajatusten pohjalta innostus on selvästi jotain, jota tarvitsemme. Innostuksen lähteet ovat moninaisia.
Ajantiedolla innostus liittyy oppimiseen. Oppiminen on paljon muutakin kuin uutta asiaa. Parhaimmillaan se on pitkäjänteistä, määrätietoista ja nautinnollista toimintaa. Se tuottaa iloa ja energiaa. Siinä samassa tutustuu uusiin ihmisiin ja tarinoihin.
Innostuksesta kannattaa pitää kiinni. Sitä tulee vaalia. Se on mainio puskuri elämän myllerryksissä.