Mihin aikamme kuluu – tätä työmarkkinajäejestöt ovat viime kuukausina ankarasti pohtineet ainakin 24 tunnin osalta vuoden 8 760 tunnin joukossa. Juuri näillä hetkillä metallin liittovaltuusto kokoontuu päättämään osaltaan Kilpailukykysopimuksen kohtalosta. Erityisen vaikeaa on ollut sopia, miten 24 tunnin vuosittainen työajan lisäys pitäisi käytännössa toteuttaa. Puolestani on jo oikeastaan ihan sama, mitä päättävät. Vuoden aikana nähty… Lue lisää >>
Asiantuntijan tärkeimmät taidot
Asiantuntijan tärkeimmät taidot -selvityksessä esitimme ainoastaan yhden kysymyksen. Ammattiosaamisen sijaan halusimme näkemyksiä muista asiantuntijatyössä tarvittavista tiedoista ja taidoista. Kyselyyn oli koottu 15 osaamisaluetta, joista pyydettiin valitsemaan kolme tärkeintä. Selvityksen suunnittelijana pidin kaikkia kysyttyjä osaamisalueita tärkeinä, joten erittäin selkeä tulos pääsi jopa yllättämään: kolme tekijää (20 %) viidestätoista sai 70 % kaikista maininnoista ja lopuille kahdelletoista… Lue lisää >>
Henkilöstön kehittäminen palveluna HRDaaS
Henkilöstön kehittäminen palveluna perustuu ajatukseen, että parhaat työyhteisöt yhdistävät onnistuneesti toiminnan ja oppimisen. Ne ovat sisäistäneet, että menestyksen välttämätön ehto on osaava ja motivoitunut porukka. Osaamisen kehittämisen tuloksellisuus määräytyy sisällön ja pitkäjänteisyyden kautta. Puuhastelu mukavalta tuntuvien oppimisteemojen parissa ei auta, jollei sillä kyetä tukemaan työyhteisön perustehtävää tai strategiaa. Oppiminen tarvitsee tuekseen konkreettisia toiminnan muutoksia. Mitkä… Lue lisää >>
Innostavan oppimisen hyvä kierre
Innostavan oppimisen hyvä kierre on David Kolbin 80-luvun kokemuksellisen oppimisen kehän perillinen. Kierre muodostuu neljästä oppimisen vaiheesta ja kolmesta olemisen tilasta. Me aikuiset opimme ennen kaikkea liitämällä uudet asiat olemassa oleviin tietoihin ja taitoihin. Uusi tieto rakentuu vanhan päälle. Nykyinen osaaminen voi tosin olla myös este uuden oppimiselle. Osa tiedosta on yleispätevää ja pysyvää, mutta… Lue lisää >>
Ajantiedon uusi blogi on Innostutaan oppimisesta
Tieto vapauttaa sinut tekemään elämässäsi tärkeitä asioita. Me Ajantiedolla teemme työtä, jotta tämä on mahdollista. Haluamme saada ihmiset aloittelijoista konkareihin innostumaan oppimisesta. Vapaaehtoinen itsensä kehittäminen on tärkeimpiä elämän laatuun vaikuttavia asioita. Terve ihmismieli viihtyy hyvin tuulettuvan huoneen raikkaassa ilmassa. Sitä tulee lisää uusien kokemusten, uuden tiedon, uusien virikkeiden ja ihmissuhteiden muodossa. Ajantiedolla oppiminen on paljon… Lue lisää >>
Työarjen korkeakoulu
Ajantieto on työarjen korkeakoulu. Korkeakoulu on ylemmän asteen oppilaitos, joka voidaan suorittaa toisen asteen jälkeen. Korkeakouluja ovat Suomessa yliopistot ja ammattikorkeakoulut (Wikipedia). Ammattikorkeakouluja ja yliopistoja Suomessa on reilut 30. Ammattikorkeakoululain mukaisia tehtäviä ovat opetus, tutkimus- ja kehitystyö sekä alueellinen kehittäminen. Yliopistojen perustehtävänä on yliopistolain mukaan harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa ylintä opetusta. Opiskelijoita… Lue lisää >>
Innostus on suhde asiaan
Innostutaan oppimisesta on ollut tunnuksemme jo parin vuoden ajan. Innostuksen ja oppimisen kanssa olemme tosissamme. Hyvästä syystä. Mitä innostus on ja mitä hyötyä siitä on? Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen mainitsevat uutuuskirjansa esittelyssä innostuksen lähteiksi ilon, yhteyden toisiin ihmisiin ja arvostuksen. Innostuksen he näkevät onnistumisen ja hyvinvoinnin edellytyksenä. Innostus tekee elämästä mielenkiintoisempaa ja luovempaa. Se… Lue lisää >>
Luovuuden lähteet
Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitiota sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista (Wikipedia). Moniälyteorian isän professori Howard Gardnerin mukaan luovuuteen kuuluu neljä tasoa. Niistä ensimmäinen liittyy geeniperimään sekä hermoston rakenteeseen ja toimintaan.Toinen on yksilötaso eli henkilön älyllinen kykeneväisyys luovuuteen. Kaksi muuta tasoa ovat extra- ja monipersoonainen… Lue lisää >>