Avartavia tietokirjoja uteliaille
Ajantieto Oy on toiminut vuodesta 1995 koulutus- ja valmennuspalveluiden tuottajana. Tietokirjojen kustannustoiminta on alkanut vuonna 2020.
Ajantieto kustannuksen tarkoituksena on avata julkaisukanava tuoreille ja ajattelua avartaville tietokirjoille. Kirjojen aiheet voivat liittyä työelämän uudistamiseen, josta esimerkkinä on Strategisen oppimisen kirjasarja. Teemat voivat liittyä myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä luontoon ja hyvään elämään.
Vuorovaikutussuhteita laaja-alaisesti käsittelevät aiheet kiinnostavat meitä. Ajantiedon kustantamien kirjojen tulee olla tieteellisen tiedon näkökulmasta luotettavia. Jos sinulla on mielessä kiinnostava aihe, tai olet jo oman käsikirjoituksesi kanssa edennyt, ole meihin yhteydessä.
Lupaamme käsitellä kirjaideaasi niin, että kustantamispäätöksestä riippumatta opimme yhdessä. Valintakriteerejämme ovat aiheen kiinnostavuus, uutuusarvo, kirjan systeeminen eli monialainen näkökulma, perusteltu tietopohja, käytännöllisyys ja laadukas kieli.
– Jaana Koskinen – kustantaja – Ota yhteyttä

Toimintaperiaatteitamme ja arvojamme ovat:
- Kirja on arvotuote
- Oppimisella on keskeinen merkitys myös kustannustoiminnassa
- Tuemme moniäänisyyttä
- Arvojamme ovat inhimillisyys, oikeudenmukaisuus ja sivistys
- Toimintatapamme on yhteisöllinen ja vertaistukea painottava
- Kustannamme kirjoja sekä painettuina että sähköisinä
Kirjat
Ihmisyyden jäljillä
Ihmisyyden jäljillä – Muinaisihmisten viisaus ja ihmissuvun tulevaisuus.
Nykyinen elämämme on teknologian ja älylaitteiden tahdittamaa. Kehityimme ihmisiksi kuitenkin hyvin erilaisessa maailmassa. Voimme elää hyvää elämää, kun ymmärrämme itseämme. Se edellyttää, että tiedostamme pitkän taustamme ihmisinä. Luonnoltamme, biologialtamme ja sosiaalisilta suhteiltamme olemme edelleen kymmenien vuosituhansien takaisia muinaisihmisiä, vaikka historiattomassa nykyelämässämme ajatuskin siitä tuntuu kieltämättä oudolta.
Olemme olleet metsästäjä-keräilijöitä koko ihmissuvun lähes kaksi miljoonaa vuotta kattavan historian ajan. Vasta viime vuosituhansina kehitystämme on alkanut hallita nopea kulttuurinen ja teknologinen evoluutio. Ihmisyyden jäljillä pohtii paikkaamme maailmassa syvästä ajasta ihmislajin syntyyn ja kehitykseen asti. Kirjan lukuisat tarinat kertovat ihmisenä elämisestä eri näkökulmista – jatkuvasta kiimasta tietämisen ihmeeseen, vaeltajaryhmistä digitaaliseen maailmaan. Lopuksi kirja avaa näkymiä kohti hyvää ja kestävää tulevaisuutta.

ISBN 978-952-69695-8-9
Hinta 47 euroa (sis. alv 14%) (kovakantinen)
ISBN 978-952-69695-9-6 (EPUB)
”Kirjan teema on valloittavan kunnianhimoinen ja laaja! Tässä peilataan koko ihmiskunnan historiaa nykypäivään: mistä on tultu tähän pisteeseen, missä elämme tänään. Kirjassa tuodaan monesta eri vinkkelistä esiin, miten monet (kirjaimellisesti!) kivikautiset asiat heijastuvat myös nykypäivän työelämään.
Luonnon kunnioitus ja tärkeys kulkee mukana läpi kirjan. Rakkaus ja kiinnostus monimuotoiseen luontoon onkin keskeinen kirjan ydin. Kirjaa värittävät monet omakohtaiset tarinat kirjailijan eräretkiltä.
Tämä imaisi kyllä mukanaan. Suosittelen kirjaa lämpimästi ajatusten avartajaksi meille kaikille, etenkin HR- ja johtamistehtävissä toimiville ja työelämän kehittäjille sekä elämän monia ihmeellisyyksiä pohtiville. ”
Anne Korhonen
Juha Koskinen kirjailijaesittely
Kirjajulkkarit 28.3.2025
Tietokirjailija Juha Koskinen kertoi omaa tarinaansa, askeliaan tietokirjailijaksi, uuden kirjan seitsemän vuoden syntyprosessista ja aiheista sekä jututti läsnäolleita. Kirjan aihepiiriin liittynyt tietovisakin saatiin tehtyä. Tunnelma inhimillinen ja oli lämmin – hauskaakin oli.


Vauhdikkaat julkkarit pidettiin Helsingin keskuskirjasto Oodissa. Kuutio-tila oli juuri sopiva tilaisuuden lähes viidellekymmenelle osallistujalle. Tällä kertaa halusimme tilaisuuden olevan eläväinen ja vuorovaikutteinen haastattelutoteutuksen sijaan.
Tilauskoulutukset – Juha nyt puhujaksi tapahtumaanne!
Haluatko toteuttaa ennen kokemattoman ja ajattelua avartavan tapahtuman?
Tietokirjailija Juha Koskisen uutuuskirja Ihmisyyden jäljillä – Muinaisihmisten viisaus ja ihmissuvun tulevaisuus antaa tähän monia mahdollisuuksia. Juha voi tulla puhumaan ja herättämään keskustelua pieneen tai suureen tilaisuuteen.
Mahdollisia aiheitä ovat esimerkiksi: Lajimme pitkä tausta ja tulevaisuutemme. Kestävästi hyvä elämä. Yhteisöllisyyden syvät juuret ja merkitys meille. Ihmisen ja muun luonnon vuorovaikutus. Ihmisen ominainen ajan taju. Ajan henki (Zeit Geist) ja hyvinvointimme. Luovuuden syvät juuret.
Yritystapahtumien tulokulma voi olla toiminnan kestävä menestys ja kansalaisjärjestöissä yhteinen hyvä ja sivistys.
Juha Koskinen
Strategisen oppimisen tienraivaaja ja tietokirjailija
gsm 050 342 4206, juha.koskinen@ajantieto.fi

Strategisen oppimisen kirjat

Strategisen oppimisen kirjat käsittelevät työelämän strategista oppimista laaja-alaisesti ja käytännönläheisesti. Kirjoissa on runsaasti helposti sovellettavia työkaluja henkilökohtaisista ensiaskelista koko työyhteisön strategisen oppimisen toimintamallin eli systeemin rakentamiseen.
Kirjat tukevat strategisen oppimisen suurta missiota eli entistä inhimillisemmän ja aikaansaavamman työelämän yhteistä rakentamista. Ne toimivat myös perustana Juha Koskisen strategisen oppimisen koulutuksille, sekä koulutus- ja kehittämisohjelmille.
Kirjat ovat kompakteja kokonaisuuksia, käytännönläheisiä ja helppolukuisia. Niistä voi poimia juuri itselleen sopivimmat oivallukset ja työkalut olitpa johtaja, työyhteisön kehittäjä tai oppimisvalmentajana. Kirjat ovat antavat perusteet oppimisen johtajan (CLO – Chief Learning Officer) työhön. Ne sopivat myös kaikille itsensä
kehittämisestä kiinnostuneille.