Taloushallinnon AI -työkalut ammattilaisen apuna – Ajantieto goes AI

Taloushallinnon AI -työkalut kiinnostavat, Ajantieto goes AI -tapahtuma keräsi osallistujia monipuolisesti. Mukana oli laskentatoimen opiskelijoita ja opettajia, palkanlaskijoita, kirjanpitäjiä, talousjohtajia ja toimitusjohtajiakin.

Tapahtuman tavoitteena oli tarjota ajankohtaista tietoa siitä, miten tekoälyä voi hyödyntää taloushallinnon asiantuntijatehtävissä sekä antaa inspiraatiota ja ajateltavaa oman tekoälystrategian kehittämiseen.

Taloustiedon hankintaosaaminen on merkittävä osa taloushallinnon asiantuntijatyötä

Alkuun pysähdyimme kysymyksen äärelle: Mitä työkaluja tai palveluja käytät tiedon hankintaan?
Taloushallinnon asiantuntijan työ vaatii ajantasaista tietoa alati muuttuvassa säädösympäristössä. Luotettavan tiedon löytäminen ja sen lähteiden hallinta on työn peruskivi. Ajantiedolla olemme kehittäneet Oppimisen talo -työkalun, jonka vahvaan perustaan kuuluu tiedonhankintataidot.

Esittelin tapahtumassa kevään 2025 ajankohtaisia uutisia taloushallinnon tiedonhankinnan ja -hallinnan AI-työkaluista. Tässä niistä poimintoja:

Finlexin uudistus (27.2.2025) – Lainsäädäntöaineistot julkaistaan nyt avoimena datana, mikä mahdollistaa verkkopalvelujen ja lisäarvopalvelujen joustavamman kehittämisen. Tämä parantaa oikeudellisen tiedon saavutettavuutta merkittävästi.
Lähde: Oikeus.fi (Finlex) https://www.oikeus.fi/ajankohtaista/tiedote-ja-uutisarkisto/uudistunut-finlex-on-avautunut-kayttoon-27-2-2025/

Taxxa.ai – Tammikuussa 2025 lanseerattu tekoälyagentti kirjanpitäjille ja palkanlaskijoille, joka vähentää rutiininomaista tiedonhakua ja vapauttaa aikaa strategiseen neuvontaan.
Lähde: taxxa.ai (Taxxa AI Oy)

AIDA-tekoälyagentti palkkahallinnon tukena – Silta Oy otti toukokuussa 2025 käyttöön CGI:n AIDA-tekoälyratkaisun tehostamaan tiedonhakua ja ohjeistusten tulkintaa palkka-alalla.
Lähde: Silta Oy, https://www.silta.fi/uutiset-ja-blogi/aida-tekoaly-palkkahallinnon-tukena

Staria ja tekoälysäästöt – Tivia-lehden uutinen 10.6.2025: Staria on säästänyt kirjanpitäjiltä keskimäärin yli kolme tuntia manuaalista työtä viikossa uuden tekoälyinnovaation avulla, yhteensä jopa 50 000 tuntia vuodessa.
Lähde: https://www.tivi.fi/uutiset/a/5d24277a-9b61-444f-8dff-677b55ae3b0f

Yllätysvieras

Ajantieto goes AI yllätysvieraaksi saimme Juha Sihvosen, Suomen Taloushallintoliiton asiakasjohtajan. Juhalla on vahva kokemus sekä talousjohtajan että IT:n puolelta, ja nykyisessä työssään hän edistää taloushallinnon asiantuntijoiden menestystä.

Juha Sihvosen organisaation Taloushallintoliiton oman palvelu on nimeltään Taloushallinnon AI – Taloushallintoliiton tekoälyassistentti. Taloushallinnon AI on suunnattu talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille. Palvelu nopeuttaa erityisesti tilitoimistoissa toimivien taloushallinnon ammattilaisen tiedonhakua, se auttaa löytämään oikeat lähteet ja luonnostelee vastauksen, muistion tai asiakasohjeen.

Juhan kanssa keskustelimme muun muassa:

  • miten tekoäly on muuttanut tiedonhakua
  • mitä taloushallinnon AI -työkalu tekee ja kenelle se on tarkoitettu
  • tarvitaanko sen käyttöön promptausosaamista
  • mihin asioihin taloushallinnon ammattilaisen kannattaa keskittyä kehittäessään tekoälyosaamistaan
  • tietoturva on huomioitava
  • AI-työkalun hallusinointia tapahtuu, vastuut
  • Taloushallinnon AI -työkalu on tarkoitettu ammattilaisten käyttöön, kirjanpitoja niillä ei tehdä

Juha tiivisti lopuksi yhden neuvon kaikille alan asiantuntijoille: tekoäly ei ole enää tulevaisuutta, vaan on jo osa taloushallinnon asiantuntijan työkalupakkia. Siis liikkeelle ja kokeilemaan.

Tallenne ja seuraava tapahtuma

Jos et päässyt mukaan Ajantieto goes AI live-lähetykseen tai haluat palata sisältöihin, tallenne on katsottavissa YouTubessa:
Katso tallenne täältä

Seuraava Ajantieto goes AI -tapahtuma järjestetään torstaina 11.9.2025 klo 8.30 – 8.50.

Ilmoittaudu mukaan

Tervetuloa mukaan jatkamaan tekoälymatkaa yhdessä!

Jaana Koskinen

toimitusjohtaja, Ajantieto Oy

https://www.linkedin.com/in/jaanakoskinen