| Ajankohtaista

Kontrolleri on firman kyttä (Talouselämä 13.6.2007)

Controller2

Auta meitä toteuttamaan vuoden 2017 paras controller-tapahtuma. Olen sitä juuri suunnittelemassa. Haluamme tehdä siitä virkistävän ja mieleenpainuvan kokemuksen.

Ajallista ulottuvuutta teemalle antaa otsikossa siteerattu Terho Puustisen juttu kymmenen vuoden takaa. Hassusta otsikosta huolimatta jutusta löytyi edelleen käyttökelpoisia ohjeita tyyliin: rutiinien yläpuolelle, opettele bisnes, kuuntele kokeneempia, kyseenalaista numerot, sano suoraan, älä syyllistä ja liennytä huumorin avulla.

Tutkailin googlettamalla tuoreiden controller-aiheisten tapahtumien teemoja ja tein niistä kuvan koosteen. Melko tutulta nuo edelleen tuntuvat.

controller-teemoja
controller-teemoja

Mikä oikeasti on uutta ja tulevaisuuden kannalta merkittävää? Olen kiitollinen kaikista ideoista.

Alustavasti pohdin päivän rakentamista muutaman aiheen ympärille:

Kalkkunan elämää – epävarmuuden oivaltaminen katastrofin välttämiseksi

Tiedolla johdetaan – mutta tunteilla vaikutetaan

Digistä big dataan – kun robotit ja lohkoketjut saapuvat talousosastolle

Strateginen taloussuunnitelma esittää strategian euroina

Controller toteuttaa onnistuneita muutoksia tukenaan Oppiminen2