Systeeminen osaaminen – arvokkainta pääomaasi
Ajantiedon koulutusten suurin kävijäryhmä ovat taloushallinnon ammattilaiset. Valtaosin hyvin osaavaa porukkaa varsinkin, kun asiaa katsotaan ammattiosaamisen näkökulmasta.
Osaamista on kuitenkin montaa sorttia ja yksi tapa jäsennellä kokonaisuutta on koulutuksissani ja Relewant – Onnistutaan oppimalla kirjassa esitelty oppimisen talo (ks. kuva alla). Siinä on neljä ero osaa: perusta, kaksi huonetta ja katto.
Ne kaikki ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta. Oppimisen talon perustan muodostavat oppimisen ja ajattelun taidot. Niihin törmää jo koulujen perusopetuksen oppimissuunnitelman perusteisiin tutustuttaessa. Niistä esimerkkinä käyköön ongelmien hahmottaminen ja ratkaisu, opitun soveltamiskyky, tiedon hankintakanavien hallinta ja kasvun asenne eli halu muuttua ja kehittyä eli kasvun asenne.
Tyypillisesti vahvinta osaamistamme ovat suoraan työhömme liittyvät ammattispesifiset tiedot ja taidot. Niiden sisältö vaihtelee työtehtävittäin suuresti. Oppimisen talossa niiden naapurihuoneeseen sijoittuvat edellisiä yleispätevämmät työelämätaidot. Niihin keskittyminen tuo monessa tapauksessa suurimman hyödyn helpoimmalla. Jo muutamat asiat oivaltamalla tekee työstään entistä aikaansaavempaa ja työtyytyväisyys kohentuu kohisemalla. Esimerkkejä työelämätaidoista ovat ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutustaidot, erilaisuusosaaminen, ajanhallinta, työtavat ja -prosessit.
Systeemit
Systeemillä tarkoitetaan mitä tahansa joidenkin periaatteiden mukaista toiminnallista kokonaisuutta.
Auto on selvästikin systeemi. Parisuhdekin on systeemi, jota säätelevät keskinäiseen vuorovaikutukseen, talouteen ja yhteisen ajan käyttöön liittyvät periaatteet. Parisuhteeseen toisin vaikuttavat monet muutkin ihmissuhteet, joten se ei ole täysin autonominen ja muusta maailmasta erottuva kokonaisuus.
Yritykset ja työyhteisöt ylipäätään ovat systeemejä. Niiden toimintaa ohjaavat säädökset, sisäiset toimintaperiaatteet, organisoitumisen muodot, henkilösuhteet, strategia, johtaminen, asiakkaat ja sidosryhmät.
Itse asiassa kaikki maailmassa kuuluu johonkin systeemiin. Jos kyettäisiin erottamaan täysin joku osa maailmasta, olisi sekin jälleen systeemi. Systeemeistä siis ei pääse eroon millään. Systeemien lista on loppumaton luonnosta tekniikkaan ja ihmisyhteisöihin.
Systeeminen osaaminen
Systeeminen osaaminen on systeemin osien, niiden välisten sisäisten ja ulkoisten suhteiden sekä kokonaisuuden ymmärtämistä. Se on suurelta osin kokemuksen mukanaan tuomaa, mutta edellyttää kasvun asennetta.
Yritysmaailmaan liittyviä esimerkkejä systeemistä osaamista korostavista teemoista ovat:
(1) strategia, (2) liiketoiminnan lainalaisuudet ja liiketoimintamallit, (3) toimialaymmärrys,
(4) toimintaympäristön ymmärrys ja (5) ihmisten välisten vuorovaikutussuhteiden ymmärrys.
Edellisiä yleisemmällä tasolla systeemisen osaamisen perusteisiin liittyvät verkostot, dynaamisuus eli aikariippuvuudet, tiedon luonne, epälineaarisuus, havaittavuus ja ohjattavuus sekä riskit ja epävarmuus.
Systeemisen osaamisen hyödyt
Systeeminen osaaminen auttaa toimimaan kompleksisessa maailmassa. Se auttaa tekemään järkeviä
ja eri näkökulmia huomioivia päätöksiä. Sen avulla välttää turhanpäiväiset reviiririidat. Systeemisen osaamisen avulla vaikutetaan ihmisten vuorovaikutuksen laatuun, hyvinvointiin ja työn aikaansaavuuteen .
Kun systeemisyyteen tutustuu syvemmin, rupeaa vähitellen löytämään analogioita näennäisesti erilaisten järjestelmien välillä. Ne ovat systeemien oppimisen innostavia oivaltamisen hetkiä. Maailma toistaa itseään yllättävissä paikoissa.
Ajantieto ja systeeminen osaaminen
Systeemejä ja niiden teoriaa on perinteisesti opetettu teknillisissä korkeakouluissa, mutta systeemejä käsittelevät vaikkapa taloustiede, sosiaalipsykologia ja evoluutiobiologia.
Jo aiemmin syksyllä järjestimme systeemisen osaamisen koulutuksen business controllereille. Se uusitaan ensi vuoden puolella.
Systeeminen osaaminen – välttämätöntä kompleksisessa maailmassa – Ajantieto® 120 WEBINAARI järjestetään perjantaina 27.11.2020 klo 13 – 15. Tervetuloa mukaan!
Loppuvuodesta 2020 ilmestyvässä Oppimisen johtaja (CLO) -kirjassa on lukemisen arvoinen systeemistä osaamista käsittelevä kokonaisuus.
Kiinnostaako systeeminen osaaminen?
Ota yhteyttä!
Juha Koskinen, 050 3424206, juha.koskinen@ajantieto.fi