Ajantiedon Innostavan Oppimisen Ilta 9.12.2016
Ajantiedon Innostavan oppimisen illassa julkistettiin Vuoden 2016 kunniakirjat oppijalle, taloustiimille ja kouluttajalle.

Innostavan Oppimisen Illassa Katja Kalliokoski (vas.) Eila Kurki ja Jaana Koskinen
Vuoden oppija kunniakirjan sai Sari Silfverberg, Gaius-säätiöstä. Vuoden oppija on kehittänyt itseään monipuolisesti ja osoittautunut innokkaaksi uusien asioiden oppijaksi.
Tänä vuonna palkittiin lisäksi kolme muuta henkilöä. He ovat olleet sekä ahkeria että innostuneita oppijia. Erityisesti he ovat oppineet myös toisiltaan ja ystävystyneet Ajantiedon koulutuksissa. Kaverukset ovat Anna-Maija Jokisalo, ABO Wind Oy, Virpi Lähteenmäki, Leomuovi Oy ja Eila Kurki.

Eila Kurki, vuoden 2016 oppija, saa kunniakirjan Jaana Koskiselta.
Vuoden taloustiimi on yrittäjävetoinen kirjanpidon ja taloushallinnon palveluyritys Accurate Accounting Oy. Yritys panostaa vahvasti koko henkilöstön jatkuvaan ammatilliseen kehittämiseen ja koulutukseen. Oppiminen takaa korkealaatuisen asiakaspalvelun luoden perustan laadukkaalle kirjanpidon ja taloushallinnon töiden hoitamiselle sekä asiakkaiden tarpeiden mukaiselle, täsmälliselle ja ystävälliselle toiminnalle.

Vuoden 2016 kunniakirjoja
Vuoden kouluttajan kunniakirja myönnetään tunnustuksena asiantuntijalle, joka on osoittanut poikkeuksellista omistautumista ja yhteistyötä koulutussuunnittelussa ja jonka koulutukset ovat saaneet osallistujilta erinomaisen hyvää ja innostunutta palautetta vuonna 2016. Vuoden kouluttaja on Petri Salomaa, Deloitte.

Juha Koskinen onnittelee Vuoden 2016 kouluttaja -kunniakirjan saanutta Petri Salomaata

Petri Salomaa – Vuoden 2016 kouluttaja
Onnittelut voittajille!