Tieto vapautta myös avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja tieteen kansantajuistaja Esko Valtaojan tarinassa,
jota vapaasti lainaan.
Kuvittele eläväsi yhteiskunnassa, jossa käyt toimistossa töissä ja vieläpä omalla autolla. Oletetaan samalla, että omat tietosi ovat kivikauden tasolla. Menet aamulla autollesi. Polvistut sen eteen ja rukoilet jumalilta suotuisaa onnea auton käynnistymiseen. Samalla uhraat hedelmiä ja viljaa. Uhrisavu nousee kiekuroina kohti taivasta.
Istut autoosi, laitat avaimen paikalleen ja käynnistät. Korkeammat voimat ovat olleet suosiollisia ja auto käynnistyy.
Tuntuu hassulta, vaikka elämämme sisältää lukuisia vastaavan kaltaisia uskomuksia. Emme niitä ehkä sellaisiksi tunnista: horoskoopit, lentäminen on vaarallista (verrattuna autoiluun), superfoodjauheet ja ravintolisät ovat meille hyväksi, kansanryhmien kollektiivinen leimaaminen ja muu populismi.
Miksi uskomme monenmoiseen hömppään? Mitä tieto oikeastaan on?
Uskominen perustuu siihen, että moni muukin uskoo. Lisäksi hömppämestarit (saarnamiehet, gurut, markkinoijat, Trump) ovat taitavia kanssaihmisiään manipuloimaan. Olo tuntuu turvalliselta joukossa vahvan auktoriteetin alaisuudessa.
Mistä tunnistaa oikean tiedon? Se ei koskaan väitä olevansa lopullinen totuus asiassa, vaan se karttuu ja korjaa itseään uuden entistä paremman tiedon avulla avoimessa prosessissa. Tätä kutsutaan myös tieteelliseksi tiedoksi.
Kun tiedät, ei sinun tarvitse seurata huonoja esikuvia eikä tehdä turhia asioita. Niitä nimittäin maailma on pullollaan.
Tieto vapauttaa myös työelämässä. Erityisesti sen kokee koulutuksissa.
Tätä olen jopa testannut kehittämäni koulutuksen tunnemittarin avulla. Pyysin ihmisiä tunnin välein ruksaamaan sen hetkisen fiiliksensä hymiöasteikolle. Tulos oli alla olevan kuvan mukainen.
Ennen koulutusta tunnelmat olivat selvästi pakkasella ja nousivat heti koulutuksen alettua käväisten huipussa juuri ennen ruokailua. Tieto siis ei tuottanut tuskaa vanhan fraasin mukaisesti vaan positiivisia tuntemuksia.
Eniten rassaa se kuin ei tiedä ja pitäisi tietää. Tässä jokunen ajankohtainenkin poiminta:
Jos olet taloushallinnon töissä, niin joko tunnet oma-aloitteisten verojen uuden menettelylain ja sen seuraukset 1.1.2017 alkaen?
Jos olet hyvä asiaosaaja, niin miten sinulta sujuu vuorovaikutus muiden kanssa? Kuunnellaanko sinua ja saatko sanomasi läpi?
Jos olet saanut maksuliikenneasioita hoitaaksesi, niin kuinka hyvin ymmärrät työsi kirjanpidon ja arvonlisäverotuksen näkökulmista?
Jos olet esimies, niin kuinka hyvin tunnet työlainsäädäntöön ja työsuhteen eri vaiheisiin liittyvät vastuusi?
Kaikkiin näihin saat vapauttavaa helpotusta Ajantiedolta.