Oppaana uuteen aikaan
Maailma on arvaamaton paikka. Kuka näki taannoin mihin ahdinkoon länsimaiset arvot ovat joutumassa? Kuka arvasi ennen viime marraskuuta Yhdysvaltain tulevan presidentin oikein? Kuka tiesi ennalta 2008, että Suomi jämähtää vuosikymmeneksi?
Meistä työssä käyvistä useimpia eivät ehkä mainitun kaltaiset suuret kysymykset hirveästi kiinnosta, mutta ne vaikuttavat meihin. Vapaakaupan esteet heikentävät suoraan Suomen kaltaisen, pienen ja avoimen talouden menestymismahdollisuuksia. Sopimusvapauden rajoitteet jäykistävät suomalaista työelämää. Trump, sen lisäksi että vaikuttaa paskiaiselta, on kysymysmerkki: uhitteleeko nyt vain alkuun vai mitä vielä tapahtuu?
Onneksi asioihin voi vaikuttaa myös itse. Monet asiat toistuvat tai pysyvät ajankohtaisina vuodesta toiseen. Ihmiselämässä on ymmärrettäviä lainalaisuuksia. Kun kokemusta tulee riittävästi, rupeaa ne ja asioiden toistumisen näkemään hieman paremmin.
On helpompi mennä sinne, missä on jo käynyt. Kun jotain on tehnyt kyllin usein, voi ruveta toimiaan oppaana.
Oppaat
Opastaa -sanalle löytyy monta synonyymiä: mentoroida, ohjata, tiedottaa, johdattaa, saattaa, hoidella,
kasvattaa, kouluttaa, neuvoa, opettaa, perehdyttää, taluttaa, tutustuttaa, auttaa, jeesata…
Hyvä opas kulkee mukana, eikä huutele neuvoja tornista. Se on se juttu.
Olen tehnyt viime kesästä saakka työtä kootakseni Ajantiedolle monipuolisen opastiimin. Sellaisen, joka kykenee auttamaan yrityksiä, kuntia, luovan alan toimijoita ja järjestöjä.
Olemme vähitellen pääsemässä vauhtiin. Mukana on viisitoista rautaista osaajaa. Kuva- ja kokemusgalleriaa olemme parhaillaan kokoamassa.
Olen toiminut konsultoinnin parissa jo 80-luvulta alkaen. Olen päässyt vaikuttamaan siihen, miten globaalin jättiyrityksen suunta muuttuu. Olen auttanut aloittelevia yrittäjiä. Oman yrittäjyyden oppirahoja on maksettu.
Nyt 57-vuotiaana olen innoissani. Suuret oivallukset ovat yksinkertaisia. Yhden sellaisen olen tehnyt. Sen kypsyttely kesti 35 vuotta.
Todellisia muutoksia saadaan aikaan vain ihmisten (ei yksin johdon) toimesta. Yhdessä oppiminen tuottaa mukanaan halutun muutoksen. Oppiminen on siis muutosta suurempi asia – eikä päin vastoin. Tämä on uutta ajattelua.
Mitä siis jatkossa on tarjolla
Tiimimme kanssa voimme toteuttaa yksittäisistä valmennuksista ja yhden päivän tilanneselvityksistä laajoihin ohjelmiin. Kaikelle tekemisellemme on yhteistä ihmiset aidosti mukaan ottava jämäkkä toiminta. Tässä esimerkit mahdollisuuksista:
+ Yrityksille lupaamme hyvinvoivaa liiketoimintaa ja henkilöstöä
+ Kuntia autamme rakentamaan niiden erityispiirteisiin perustuvaa elinvoimaa
+ Luovia aloja tuemme ammattimaisessa johtamisessa ja strategian kirkastamisessa
+ Järjestöjä autamme luomaan vireää, osaavaa ja vaikuttavaa toimintaa
Juha Koskinen
050 3424206