Opitaan oppimaan 2017 – julkaisemme sata työelämän oppimisvinkkiä
Korkeatasoinen koulutus on Suomen ehdoton valtti. Mutta kun siitä puhutaan, tarkoitetaan tavallisesti peruskoulua. Useimpien päättäjien ymmärrys riittää vielä juuri ja juuri ammatillisten oppilaitosta ja korkeakoulujen kustannusleikkauksien vastustamiseen, mutta ei sen pidemmälle. Katse on siis ennen kaikkea perus- ja tutkintokoulutuksessa.
Tutkinnoilla ei nykymaailmassa pitkälle pötki
Tutkinnot antavat perusedellytykset aloittaa työelämä. Varsinainen oppiminen tapahtuu kuitenkin vasta työn kautta. Mutta työ itsessään ei kaikkea tarvittavaa opeta – lähellekään.
Nostetaan työelämän oppiminen sille kuuluvaan arvoon
Töissä jo käyvien ihmisten osaaminen ja motivaatio kääntävät yritysten ja muidenkin työyhteisöjen suunnan positiiviseksi jo muutamassa vuodessa. Perus-ja tutkintokoulutuksen kautta näin ei tapahdu välttämättä koskaan. Parhaimmillaankin se kestää ainakin vuosikymmenen.
Aito oppiminen on itseisarvo
Se perustuu sisäiseen motivaatioon. Oppimisen iloon ja riemuun. Oppiminen itsessään on hauskaa ja innostavaa. Kokemuksellisessa oppimisessa opittua kokeillaan heti käytännössä.
Tutkintokoulutuksilla on välinearvoa, joka ruokkii ulkoista motivaatiota. Tutkinnot ovat tärkeitä, mutta ne eivät kerro todellisesta oppimisesta vaan opintojen suorittamiskyvystä.
Nautitaan jatkuvasta uuden oppimisesta
Bongasin Saku Tuomisen sitaatin Thomas L Friedmanin kirjasta intoutuneena: ”Jos ihmiset eivät syvällisesti ymmärrä, että kaiken ytimessä tulee olemaan jatkuvasta uuden oppimisesta nauttiminen (ei siis sietäminen vaan nauttiminen) tuloksena on isojen ihmisjoukkojen syrjäytyminen, joka sekin tapahtuu jo nyt kaikkialla ja näkyy mm vaaleissa ja saattaa johtaa todella isoihin ongelmiin.”
Jatkuvasti uuden oppimisesta nauttiminen kuulostaa melkein viime vuosina käyttämältämme sloganilta Innostutaan oppimisesta.
Sata työelämän oppimisvinkkiä
Suomi 100 teemasta intoutuneena julkaisemme vuoden aikana sata työelämän innostavan oppimisvinkkiä. Ne auttavat meitä oppimaan oppimista. Sadan oppimisvinkin listan saat halutessasi itsellesi heti kirjoittamalla yhteydenottolomakkeeseen ”100 vinkkiä”.
Juha Koskinen
050 3424206