Kollektiivinen älykkyys huomattiin härän painon arvaamiskilpailussa 1884
James Surowieckin klassikko Joukkojen viisaus (Terra Cognita 2007) alkaa tiedemies Francis Galtonin härkä -esimerkillä vuoden 1884 Lontoon kansainvälisestä maatalousnäyttelystä. Ihmiset saivat arvata esillä olleen härän painoa. Galton oli odottanut arvausten keskiarvon olevan kaukana härän oikeasta painosta, mutta toisin kävi. Vajaasta tuhannen vastaajan arvausten keskiarvo 1 197 naulaa oli lähes tarkalleen härän oikea paino 1 198 naulaa, vaikka yksittäiset vastaukset poikkesivat oikeasta arvosta merkittävästi.
Esimerkki kertoo kollektiivisesta älykkyydestä. Soveliaissa olosuhteissa ryhmä on merkittävän älykäs ja usein terävämpi kuin sen teräväpäisimmät jäsenet. Ryhmän älykkyys ei edellytä poikkeuksellisen älykkäiden ihmisten dominanssia.
Surowieckin mukaan kollektiivinen älykkyys edellyttää ryhmän monimuotoisuutta, ihmisten riippumattomuutta toisistaan, hajautusta sekä asioiden organisointia ja tulosten kokoamista.
Vaikka härkäesimerkki tuntuu kaukaiselta, edellyttää nykyinen työelämä meiltä yhä enemmän kollektiivisen älykkyyden hyödyntämistä.
Vuorovaikutus ratkaisee
Aivotutkija Katri Saarikivi puhuu samasta asiasta todetessaan, että työntekijän älykkyysosamäärälläkään ei ole niinkään merkitystä kuin sillä, onko tiimin vuorovaikutus tehokasta. Vuorovaikutuksen laatu on tärkein selittäjä sille, menestyykö tiimi vai ei.
Hänen mukaansa kelpo digiloikka voitaisiin tehdä siten, että olisimme töissä kivempia toisillemme. Tässä hänen luettelemansa neljä keinoa, jotka johdattelevat meitä kollektiiviseen älykkyyteen ja hyvään ongelmanratkaisukykyyn:
Lyhyet puheenvuorot, ei monologeja
Joustavuus ja mukautumiskyky
Kaikki pääsevät ääneen
Empatiataidot
Empatia on joukko tiedollisia taitoja. Niistä ensimmäinen on mielikuvitus, joka auttaa meitä asettumaan myös toisen ihmisen asemaan. Empatiaan liittyy toisen ihmisen tunteiden kokeminen omanamme. Tämän mahdollistavat peilineuronimme (Marco Iacoboni: Ihmisten peilaus, Terra Cognita 2008). Kolmantena empatiaan kuuluu myötätuntoisuus.
Tekoälylle kampoihin
Vaikka tekoäly tulee ryminällä, on meillä ihmisillä edelleen merkittäviä etuja. Kykymme empatiaan ja vuorovaikutukseen ovat näitä. Olemme robottia parempi myös oppimisessa, luovassa ajattelussa, merkityksen antamisessa sekä joustavassa, eri asioiden yhteyksiä ymmärtävässä ajattelussa.
Kollektiivisen älykkyyden hyödyntäminen on ainoa tapa, jolla voimme pärjätä myös jatkossa. Se on paras ongelmanratkaisumenetelmämme maailmassa, jossa haasteet eivät lopu.