Iloa työhön tänä aamuna oli energisoiva kokemus. Iloa työhön -kirjoituksessa eilen pohjustin teemaa mm. sisäisen motivaation, onnellisuuden lähteiden ja käytännön toimintavinkkien avulla.
Tänä aamuna Ajantiedon olohuone täyttyi virkeistä ammattilaisista monenlaisista eri organisaatioista. Tilaisuudesta jäi hyvä mieli ja osallistujien ilo-esimerkit ja -tarinat olivat valloittavia. Kiitos!
Pyysin kutakin siis kertomaan tilanteen, jossa on kokenut iloa työssään. Lähes kaikki mainitut voi ryhmitellä sisäisen motivaation kolmen tekijän luokkiin.
Autonomia
Kiireen väheneminen, itsenäisyys, esimies osoittaa luottamusta, työstä pitäminen
Osaaminen
Arvostuksen kokemus, flow, tuloksellisuus, onnistumiset, selvittiin pahasta tilanteesta, työtehtävien sisältö kehittyy, uuden asian oivaltaminen
Yhteisö
Ihmiset elämässä, innostuksen tarttuminen, hyvä esimies, työhyvinvointiin satsaaminen, erilaisuus nähdään rikkautena, yhdessä tekeminen, koko henkilöstö oli mukana uusien arvojen luonnissa, pääsin eroon aiemmasta hirveästä työyhteisöstä, kunnioitetaan toisiamme, huumori on mukana, tekemisessä, toisten auttaminen tuottaa iloa, hyvä tiimi, hyvät kohtaamiset, mukava työyhteisö, huumori ja nauru, hieno työyhteisö, muut antavat tukeaan.
Ei varmaankaan sattumaa, että yhteisöön eli ihmisiin ja vuorovaikutukseen liittyen tuli eniten esimerkkejä. Me olemme sosiaalisia ja tarvitsemme toisiamme. Ihminen on nisäkkäistä parin kaljurottalajin lisäksi ainoa aitososiaalinen laji. Aitososiaalisuudella tarkoitetaan epäitsekästä ja pyyteetöntä toimintaa, jossa toisen hyvä asetetaan oman edun edelle. Sen vastakohta on egoismi.
Parissa puheenvuorossa tuli esiin ilo siitä, että ylipäätään on töitä, mikä on erityisen hienoa ajattelua. Me ihmiset nimittäin helposti turrumme asioihin, olkoot kuinka hyviä tahansa.
Myös ylpeys omasta työstä, sen merkityksestä ja arvosta mainittiin.
Keskustelua käytiin myös siitä, kuinka pientenkin asioiden hoksaaminen ja niistä iloitseminen on tärkeää. Sitä voi kutsua myös Zen-asenteeksi.
Tehdään hyvää
Yksi keskustelijoista oli joutunut tilanteiseen, jossa hänen iloitsemistaan ja avuliaisuuttaan pidettiin naivina. Onko se naivia? No ei ole, mutta kyynisyys on tyhmää. Voimme yhtä helposti päättä olla positiivisia tai negatiivisia. Hyvät asiat kehittyvät pienistä hyvistä teoista.