Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä kuulimme Jaanan kanssa tänään kaksi vaikuttavaa esitystä. Niistä seuraavassa muutama mieleen jäänyt asia.
Mahdollisuusviestintää
Ellun kanojen Taru Tujunen puhui vaikuttavasta viestinnästä rytmihäiriöisessä maailmassa.
Nykyään kuluttaja määrää tahdin. Liike-elämän valtasuhteet ovat kääntyneet päälaelleen. Menestyäkseen on oltava lähellä asiakasta.
Yritysten tärkein pääoma on maine. Maineen kasvattaminen edellyttää rohkeutta. Jos ei tee mitään, ei ole myöskään mainetta.
Perinteisten auktoriteettien asema on hävinnyt. Eniten nykyään luotetaan kaverin sanaan, ei perinteisiin vallankäyttäjiin. Samalla puhe on demokratisoitunut. Me kaikki olemme sisällön tuottajia. Kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin globaaleissa sosiaalisen median verkostoissa.
Tiedon määrän räjähdysmäisesti kasvaessa on vaikeaa erottaa oikea väärästä. Tällöin oma kokemus asiasta tuntuu kaikkein oikeimmalta – perustukoon sitten vaikka kuinka väärään tietoon. Nykyään yliopiston ravitsemustieteen professorin sanomiseen ei uskota yhtään enempää kuin luulopohjalta kirjoittavan personal trainer blogistin. Tämä on tietysti suuri vahinko ja vaarillinen kehityssuunta.
Ihmiseltä ihmiselle
Suomen Yhdysvaltain emeritus suurlähettiläs Bruce Oreck vakuutti sekä esityksensä sisällöllä että esityksellä itsellään. Hänen teema oli yrittäjyyden muutos 21. vuosisadalla. Kukaan meistä ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Kymmenen vuotta sitten ei ollut vielä yhtään älypuhelinta. Nyt niitä on yli 2 miljardia.
Maailma muuttuu eksponentiaalisesti, mutta me ihmiset hahmotamme asioita lineaarisesti. Sata paperiarkkia päällekkäin on sentin paksuinen pino. Kuinka korkea tulee yhdestä paperiarkista, jos se taitetaan sata kertaa? Oikea vastaus on 126 765 060 022 823 000 000 000 kilometriä.
Tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti, mutta me ihmiset näemme vain lähellä olevat asiat. Ymmärrämme sen, mikä sopii omiin ajattelumalleihimme ja kaavoihimme (pattern). Muut pyyhimme pois.
Mullistuksen elämäämme tekevät älykkäät järjestelmät. Oreck mainitsi esimerkkinä IBM:n Watsonin, joka yhdistää luonnollisen kielen käytön koneälyyn ja globaaleihin tietomassoihin.
Miten tällaisessa maailmassa voi edes pärjätä? Oreckin vastaus on mielenkiintoinen ja lohduttava.
Pelkällä älyllä ei enää pitkälle pötkitä. Se, mitä tarvitsemme, on tunneäly. Tulevaisuuden bisnes on H2H, human to human eli ihmiseltä ihmiselle.
Tämä oli hieno uutinen, koska juuri siihen olemme Ajantiedolla jo viime vuodet keskittyneet.