Lomaltapaluun teemoja olen pohtinut Viisas ajanhallinta -blogeissani jo pari kertaa 2014 ja 2015. Samat asiat pätevät edelleen.
Lapsuuteni monet kauniit muistot liittyvät syksyyn: värikkäät vaahteranlehtikasat, punaiset pihlajanmarjat, syksyn taivaan sininen kuulaus, puolukanpoimintaretket ja eväiden syönti nuotiolla raikkaassa syysmetsässä. Syksy on energiasoivaa aikaa. Itseni lisäksi tunnen monia ihmisiä, jotka ovat virkeimmillään juuri syksyllä. Työ maistuu, uudet haasteet kiinnostavat ja haluaa oppia uutta.
Mitä tehdä, jos voimat ovat kuitenkin kadoksissa?
Yksi tapa ruveta ratkomaan asiaa on tiedostaa sisäisen motivaation kolme tekijää ja pohtia, kuinka hyvin niitä pystyy elämässään juuri nyt toteuttamaan. Sisäinen motivaatio on luonteeltaan kestävää ja tuottaa iloa ja energiaa omaan elämään.
Koska tekijöitä on vain kolme, pystyy ne pitämään helposti mielessä vaikka kirjainyhdistelmän A Oy avulla.
A tarkoittaa oman elämän autonomiaa. Riittävää tunnetta vapaudesta eli siitä, että voi käyttää kohtuullisen osan ajastaan juuri siihen mitä haluaa.
O tarkoittaa omaa osaamista. Jokisella meistä on itsellemme ominaisia vahvuusalueita. Viihdymme tehtävissä, joissa voimme vahvuuksiamme hyödyntää. Oletko tiedostanut asiat, joissa olet hyvä? Kykenetkö elämässäsi tekemään näitä asioita riittävästi?
Y tarkoittaa yhteisöä, perhettä, ystäviä, tuttuja, kaikkia, joiden kanssa olet tekemisissä. Me ihmiset olemme yltiösosiaalisia olentoja ja tarvitsemme toisiamme. Toivottavasti omat ihmissuhteesi tuottavat enemmän iloa ja energiaa kuin sitä kuluttavat.
Voimme omilla päätöksillämme vaikuttaa siihen, mitä elämässämme teemme tai emme tee. Kannattaa tietoisesti tehdä päätöksiä uusien asioiden ottamisesta osaksi omaa elämää. Vähintään yhtä tärkeää on päättää myös niistä asioista, jotka haluaa saada pois elämästään. Ja sitten vain toimeksi!
Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan aamiaistilaisuuteemme to 18.8 klo 8.30.