2017 hyvä vuosi – joulukuun pikakyselymme vastanneista 94% oli samaa mieltä ja vain 6 % eri mieltä väitteen:
Mahdollisuuteni osallistua koulutuksiin lisääntyy vuonna 2017
kanssa.
Parempaa kohti siis ollaan menossa. Opi tai häviä on väite, jonka useimmat hyväksyvät. Tosielämässä työelämän oppiminen on kuitenkin vuosia ollut säästölistalla.
Kohti parempaa
Nyt olemme vihdoin selättämässä vuonna 2009 alkanutta alavirettä.
Maailma menee aikansa siihen suuntaan, mihin kollektiivisesti uskomme ja haluamme sen menevän. Vielä 2008 uskoimme sen menevän hyvään suuntaan. Niin oli tapahtunut jo usean vuoden ajan. Sitten Yhdysvaltojen asuntokupla puhkesi. Syntyi finanssikriisi, joka uhkasi jopa koko maailman talousjärjestelmää. Siitä seurasi reaalitalouden kriisi, josta paikalleen jämähtäneessä kotimaassamme olemme tähän päivään saakka kärsineet.
Tämän päivän Hesarissa haastateltujen ekonomistien joukko oli sitä mieltä, että eurosta on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Hetkinen. Euroon mentiin aikanaan yhteistuumin ajatuksella, että kun valuutta ei enää jousta pitää muiden asioiden (= työmarkkinat) joustaa. Eivät vaan ole joustaneet. Työmarkkinat ovat edelleen oleellisesti samassa tilanteessa kuin ennenkin. Muutoksen tuulahduksia sielläkin kuitenkin vähitellen odotetaan.
Uusi kupla
Yhdysvalloissa ovat jo uudet kuplat odottamassa ainakin, jos osakekurssien voimakkaasta noususta mitään voi päätellä. Kytkeytyneessä maailmantaloudessa asiat vaikuttavat toisiinsa. Uskotaan nyt kuitenkin, että
meillä Suomessa on varaa petrata juoksua. Kansantalouden luvut, sekä toteutuneet että ennustetut, luovat nyt perustaa entistä parempaan huomiseen.
Suomi juhlii
Sitä paitsi nyt meillä alkaa itsenäisyyden 100 v juhlavuosi. Siihen mahtuu monenlaista hienoa ja nostattavaa hetkeä. Jos vuoden 1995 lätkän MM-kultakin siivitti meitä nousuun, niin eikö koko Suomen satavuotisjuhla voi tehdä saman monin verroin.
Tieto vapauttaa
Mikä sopii paremmin yhteen kuin itsenäisyys ja oppiminen. Itsenäisyys on vapautta. Tieto vapauttaa yhteiskuntien lisäksi meitä kaikkia elämässämme!
Juha Koskinen
050 3424206