Tilanneäly työn supervoima
Tilanneäly työn supervoima -koulutus on tarkoitettu oman ja työyhteisön hyvinvoinnin ja aikaansaavuuden kohentamisesta kiinnostuneille asiantuntijoille, kehittäjälle, esihenkilöille ja johdolle.
Tilanneälyn lisääminen on kestävä suorittamisen ja stressin nujertamiskeino. Tilanneäly on yleiskäyttöinen ohjaava ja helposti muistettava periaate. Se on tärkeiden työelämätaitojen perusta ja yksi strategisen oppimisenkin osa-alue. Sen avulla torjumme ikiaikaisen taistele-pakene-vaistomme ylivaltaa sekä luomme inhimillistä ja aikaansaava työelämää. Työyhteisöissämme tarvitsemme tilanneälyä paljon enemmän kuin tekoälyä.
Työelämämme keskeinen ongelma on ylikuumentuminen. Olemme ajautuneet suorittamisen tyrannian valtaan. Suoritamme työtä, vapaa-aikaa, lasten kasvatusta, itsemme mittaamista, matkailua, proteiinien ja ravinnelisien syöntiä, treenaamista salilla, tietoisuustaitoja ja jopa palautumista tästä kaikesta. Liiallisen suorittamisen hinta meille on uupuminen ja loppuun palaminen, eikä sillä työn laatu ja aikaansaavuuskaan parane. Entä jos lopettaisimme suorittamisen?
Tarvitsemme työhömme ja elämäämme entistä rennompaa ja kestävämpää asennetta, kykyä nauttia siitä mitä on, sopivaa vaihtelua, väljyyttä, kohtuutta ja ääripäiden välttelyä. Suorittamisen tyranniasta luopuminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, koska olemme monin tavoin kytkeytyneet samassa tilanteessa oleviin ihmisiin. Mutta jostain voi aina aloittaa.

Tilanneäly työn supervoima
- Tietokirjailija Juha Koskinen, Ajantieto Oy

Inhimillinen ja aikaansaava työyhteisö
Tilanneäly tutuksi
Käytäntöjä ja työkaluja
- Itsensä kohtaaminen
- Ihmisten kohtaaminen
- Tilanneälykäs työ ja ajanhallinta
Esteiden yli kohti tilanneälykästä työelämää
Häneltä on ilmestynyt teokset Relewant – Onnistutaan oppimalla (2020), Oppimisen johtaja (CLO) (2021), Strateginen oppiminen (2021), Työkirja – Strateginen oppiminen (2022) sekä Tilanneäly – Työelämätaitojen perusta (2022).
”Olen yksikertaisten ja älykkäiden periaatteiden suuri ystävä. Tilanneäly on yksi sellainen. Ne antavat meille paljon enemmän kuin perinteiset tee näin -listat. Ei tarvitse pitää mielessä lukuisia yksityiskohtaisia ohjeita tyyliin ´voi paremmin 505 tavalla´. Sen niminen julkaisu on oikeasti olemassa”
”Kaikki maailmassa ja elämässämme kytkeytyy lukemattomilla tavoilla toisiinsa. Elämämme on innostava ja loputon seikkailu systeemien värikkäässä ja äärettömässä maailmassa. Joskus harvoin onnistumme kiteyttämään jotain, mikä osoittautuu kauniiksi tai jopa hyödylliseksi. Omia kiteytyksiäni ovat strateginen oppiminen ja tilanneäly”
Maksuehto 10 pv netto. Laskutuslisä paperilaskuista 5 euroa.
Hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.
Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.
© 2023 Ajantieto®
Ohjelman osittainenkin kopiointi on kielletty